lauantai, 27. maaliskuuta 2010

Kokoomuksen johdolla kaikki kaupunginhallitusryhmät kattava raamisopu


Helsingin kaupunginhallitusryhmät ovat sopineet budjettiraamista vuodelle 2011. Budjettineuvottelut käytiin Kokoomuksen johdolla aikaisemmista vuosista poiketen kaikkien kaupunginhallitusryhmien kesken. Näimme tärkeänä sitouttaa kaikki kaupunginhallituksessa edustettuna olevat ryhmät budjettiraamiin taloudellisesti vaikeiden aikojen keskellä.

Erityishuolta poliittiset ryhmät kantoivat nuorista ja vanhuksista. Suhteessa alkuperäiseen raamiesitykseen lastensuojeluun kohdistetaan 10 miljoonan euron lisäpanostus, nuorisotyöttömyyden hoitoon 5 miljoonan euron lisäpanostus ja opetustoimeen niin ikään 5 miljoonan euron lisäpanostus. Vanhusten palveluissa rakennemuutosta raskaasta laitoshoidosta kohti kevyempiä palveluita ja kotihoitoa vahvistetaan 2 miljoonan euron lisäpanostuksella kotihoitoon. Kaupungin hyvinvointipalveluiden tasoon tai henkilöstöön ei kohdisteta merkittäviä leikkauksia vuonna 2011.

Raamisopu noudattelee vahvasti kaupunginjohtaja Jussi Pajusen pohjaesitystä kantaen vastuuta kaupungin palveluntuotannon tehostamisesta, hallinnon keventämisestä ja kaupungin rahoituspohjan vahvistamisesta taloustaantuman keskellä. Tulopohjan vahvistamiseksi raamisovun osapuolet halusivat selvittää mahdollisuudet lisätä hallitusti kaupungin kiinteän omaisuuden myyntiä sekä jatkaa tukipalveluiden keskittämistä ja hallinnon tehostamista.

Kunnallisveron korotus Helsingissä rajattiin korkeintaan yhteen prosenttiyksikköön vuoden 2011 budjetissa. Veron mahdollisesta korotuksesta päätetään syksyn budjetin yhteydessä. Kiinteistövero päätettiin pitää ennallaan vuoden 2011 budjetissa.

tiistai, 23. maaliskuuta 2010

Kiistelty hotelli eteni valtuustoon


Kaupunginhallitus päätti eilen täpärästi äänin 8-7 viedä kiistellyn Katajanokan hotellihankkeen valtuuston käsiteltäväksi. Katajanokan laiturille on suunniteltu hotellía. Hotellin on suunnitellut sveitsiläinen maailman kuulu arkkitehtitoimisto ja rakennus olisi muodoltaan lasinen risti. Kaupunkilaiset ovat ottaneet runsaasti
kantaa suunnitelmaan ja ainakin itse ole saanut reilusti palautetta hankkeesta. Osa kaupunkilaisista vastustaa hotellihankkeen toteuttamista ja osa puolestaan kannattaa sitä lämpimästi. Näin on asian tila myös Kokoomuksen valtuustoryhmässä.

Kokoomuksen kaupunginhallitusryhmä kannatti eilen kaupunginhallituksen kokouksessa hotellin rakentamista. Pidämme uudenlaista arkkitehtuuria tervetulleena Helsinkiin. Omasta mielestäni rakennus on hieno ja se sopisi hyvin Aallon suunnitteleman talon viereen. Asia etenee seuraavaksi valtuuston käsittelyyn.

torstai, 11. maaliskuuta 2010

Kunnallisveron korotus ei mieltä lämmitä


Kaupunginjohtaja Pajunen antoi esityksensä ensi vuoden budjettiraamiksi viime viikolla. Pääosin voin olla esitykseen tyytyväinen, mutta yhden prosenttiyksikön suuruinen kunnallisveron korotus ei kyllä mieltäni kovasti lämmitä.

Veroprosentin korottaminen on tehtävä todella perusteellisen harkinnan
jälkeen. Korotukset ovat lähes poikkeuksetta jääneet pysyviksi ja
korkeampi veroaste heikentää siten kaikkien kaupunkilaisten ostovoimaa myös tulevaisuudessa. Korkea kunnallisvero ei myöskään kerro kaupunkilaisten saamien palveluiden laadusta, vaan pikemminkin huonosti hoidetusta kuntataloudesta. Veronkorotus onkin pyrittävä pitämään mahdollisimman pienenä. Olen valmis etsimään keinoja, joiden avulla veronkorotus olisi vain 0,25 tai 0,5 prosenttiyksikköä.


Laura Räty
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kaupunginhallituksen jäsen
laura.raty@helsinki.fi
www.lauraraty.net

maanantai, 1. maaliskuuta 2010

Vihreiden ja vasemmiston todellinen vihreys paljastuu


Tänään kaupunginhallitus käsitteli mahdollisuutta porrastaa
kiinteistövero rakennusten energiatehokkuuden perusteella.
Ympäristöministeriö pyysi asiasta lausuntoa Helsingin kaupungilta ja
lausuntoa käsiteltiin tänään kaupunginhallituksessa.

Kokoomusryhmä esitti, että virkamiesten valmistelema lausunto
palautettaisiin uuteen valmisteluun siten, että kiinteistöveron
porrastamiseen otettaisiin periaatteessa myönteinen kanta. Tämä ei
Vihreille ja vasemmistolle kelvannut, vaan he kannattivat virkamiesten
kirjoittamaa ympäripyöreää negatiivissävytteistä lausuntoehdotusta.

Kaikki keinot rakennusten energiatehokkuuden lisäämiseksi ovat
mielestäni tervetulleita. Asiassa tarvitaan uusia ajatuksia ja
avauksia, eikä yhtään kiveä pidä jättää kääntämättä. Asuntojen ja
kiinteistöjen saneeraaminen energiatehokkaammaksi on suositeltavaa.
Raha on hyvä kannustin ja uskonkin, että kiinteistöveron aleneminen
kannustaisi energiatehokkaisiin saneerauksiin.

Tervetuloa upea Senaatintori!



Kaupungintalon ympäristön ja senaatintorin alueen elävöittäminen on
alkanut. Ihanaa! Jo oli aikakin. Vanhojen kiinteistöjen saneeraaminen
on alkanut ja ensi vuonna alkaa jalkakäytävien leventäminen.
Ratikkakiskoja siirretään keskemmälle tietä, jotta saadaan tilaa
kahviloiden terasseille. Riemu maksaa 15 miljonaa euroa. Odotan
innolla uutta ja elävää Senaatintoria. Kallis hanke tuo toivottavasti
eloa myös alueen liike-elämään.

Kadehdin Tallinnan Raatihuoneen toria, jossa upeat terassiravintolat
reunustavat aluetta ja upeat toritapahtumat tuovat vilskettä myös
alueen keskelle. Voisiko jatkossa Senaatintori olla tapahtumien
keskus? Terassien ja kauppojen reunustama tori voisi esimerkiksi
joulun aikaan täyttyä markkinakojuista. Ehdotankin jokajouluisten
Tuomaan markkinoiden siirtämistä Espalta uudistuneelle Senaatintorille.