
Nuorisolautakunta teki äänestyksen jälkeen tänään uskomattoman päätöksen: Vapaa Katto ry:n ylläpitämä leiri romanikerjäläisille saa jatkaa. Onko todellakin niin, että kaupungin nuorisotoimen tehtävänä on tukea kerjäläisten leiriytymistä? Ilmeisesti ainakin nuorisolautakunnan enemmistö on tätä mieltä.
Nuorisolautakunnan päätös on pikaisesti alistettava kaupunginhallitukselle. Kaupungin nuorisotoimen tehtävänä on tukea nuorisotyötä, eikä ylläpitää kerjäläisleirejä. Talo ja piha on vuokrattu nuorisojärjestölle nuorisotyötä varten ja vuokrasopimus on irtisanottava viipymättä, koska tilaa käytetään vuokrasopimuksen vastaisesti.
Kaupunki ei voi sallia leiriytymistä alueilla, joita ei siihen ole tarkoitettu. Kuka vastaa turvallisuudesta? Alueella on havaittu esimerkiksi vaarallisia sähkökytkentöjä. Ei kaupunki ja sen virkamiehet voi sulkea silmiään tällaiselta. Mitä jos alueella syttyy tulipalo? Vastaavatko nuorisolautakunnan jäsenet seurauksista. Tuskinpa.
Euroopan laajuista romaniongelmaa ei ratkaista yhdellä kerjäläisleirillä Helsingissä. Ongelma ei valitettavasti ratkea myöskään leirin sulkemisella. Leirin sulkeminen on kuitenkin ainoa vastuullinen toimintatapa.
Laura, olen tästä samaa mieltä. Asia ei ratkea nuorisolautakunnan hyväntekeväisyystyöllä. Lautakuntalaiset voivat kokea olevansa parempia ihmisiä, mutta eipä tämä palvele kaupungin eikä kaupunkilaisten etua. Eikä ole romanienkaan ongelmaan minkäänlainen ratkaisu.
VastaaPoistaNiin, ongelma ei ratkea leirin sulkemisella. Missä sun ehdotus ongelman ratkaisemiseksi?
VastaaPoistaAinoa vastuullinen toimintatapa on karkoittaa romanit takaisin lähtömaansa kurjuuteen? On siinäkin meillä yks läpimätä kokkari!
VastaaPoistaMinne ajattelit kerjäläisten alaikäisine LAPSINEEN ja NUORISOINEEN sitten menevän? Ei kai kukaan toivo kerjäläisleirejä. Ihmisiä vaan ei voi jättää kadunkulmiin kuolemaan. Ei ainakaan minun Suomessani. Jään odottelemaan rakentavia ehdotuksia siihen, minne romanikerjäläiset majoittuvat jos leiri suljetaan.
VastaaPoistaTyhjää puhetta. Jos haluat tarttua epäkohtiin, niin ehdota konkreettisia ratkaisuehdotuksia äläkä vain kauhistele. Vai onko asia liian vaikea? Olisiko juuri se syynä siihen, ettei asiaa ole yrityksistä huolimatta vielä ratkaistu? Onko maailma sittenkään niin mustavalkoinen kuin luulet?
VastaaPoistaÄlkää kokkarit jaksako enää niistä sähkökytkennöistä. Ne on korjattu kesäkuussa.
VastaaPoistaLauran ratkaisuehdotusta itsekin odotan. Mitä vastuullista on leirien purkamisessa (taas) talvea vasten?
= EiVÄT kaunpunki ja sen virkamiehet...
VastaaPoistaOikein Laura.
VastaaPoistaJos Suomeen saakka on tullut kerjäämään, niin kyseessä lienee joko ammatti tai pakotus.
Olipa kyseessä kumpi tahansa, niin toiminnan vaatima tila on otettu käyttöön omavaltaisesti.
Tapaamani kerjäävät henkilöt ovat olleet enemmän tai vähemmän ylipainoisia, joten ihan viimeisestä hädästä ei liene kyse.
Energian saannin ja kulutuksen suhde näyttää jopa epäterveelliseltä.
Maailmassa elänee 2 miljardia ihmistä hyvin huonoissa olosuhteissa. Tämän ongelman ratkaisu on avainjuttu.
Martti Syväniemi
Olen Lauran kanssa täysin samaa mieltä: kaupungin nuorisotoimella on omat tärkeät tehtävänsä. Kerjäläiskysymys taas on osa laajempaa ongelmaa, johon kytkeytyy erittäin usein ihmiskauppa ja järjestäytynyt rikollisuus. Yleensä uhreina ovat nimenomaan naiset ja lapset. En oikein jaksa ymmärtää miksi tälläinen toiminta halutaan legalisoida, mutta ehkäpä joku vapaamielinen ajattelija sen voi minulle valaista.
VastaaPoista