torstai, 23. syyskuuta 2010

Pakko on huono keino saada isät kotiin hoitamaan lapsia


Tässä pari päivää sitten maailmalle laitettu julkilausuma perhevapaista:

Perhevapaiden tasaaminen ei onnistu pakolla

Perhevapaiden tarpeellinen uudistustyö on käynnissä. Nykyinen äitiys-, isyys-, ja vanhempainvapaajärjestelmä on sekava, eikä se riittävästi kannusta molempia vanhempia käyttämään vanhempainvapaata.

"Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua erilaisista järjestämismalleista. Erilaisten mallien vertailun sijaan olisi ensisijaisesti ajateltava perheiden etua. Eri ratkaisujen sopivuus riippuu perheen tilanteesta – mikä on hyväksi yhdessä perheessä, ei välttämättä sovi toiselle. Tiukat kiintiöt ja pakot voisivat pahimmillaan hankaloittaa perheiden arkea," Räty painottaa.

Tässä vaiheessa ei ole vielä perusteltua sitoutua esillä olleeseen 6 + 6 +6 -malliin, vaan asiaa pitää tarkastella avoimesti. Uudistuksen tulee perustua tiukkojen kiintiöiden ja pakon sijasta vapaaehtoisuuteen sekä perheiden valinnanvapauden lisäämiseen.

Yhtenä keskeisenä kysymyksenä on isien asema ja heidän mahdollisuutensa käyttää vanhempainvapaita. "Uudistus tulisi aloittaa nostamalla vanhempainpäivärahaa lähemmäs todellista ansionmenetystä. Tällöin perheessä voitaisiin vapaammin valita, kumpi vanhemmista jää vanhempainvapaalle", Räty pohtii. Keskeisenä keinona Räty näkee myös tiedon levittämisen. "Tosiasiassa jo verotuksen progressiivisuus johtaa siihen, ettei perhe kärsi taloudellisesti isän vanhempainvapaan käytöstä esimerkiksi vanhempien keskinäisellä 20 prosentin tuloerolla", Räty kiteyttää.

Perheiden ja lapsen tilanteen kannalta ihanteellisinta on, mikäli molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus olla läsnä lapsen jokapäiväisessä arjessa. "Vapaasta voitaisiin korvamerkitä jonkin verran sekä isälle, että äidille – tämä ei kuitenkaan saa tapahtua vanhempainvapaata lyhentämällä", Räty toteaa. "Yhteiskunnan on pystyttävä tarjoamaan sellaisia ratkaisuja, jotka parantavat perheiden mahdollisuuksia valita ja jotka tukevat sekä äitejä että isiä vanhemmuudessa", Räty tähdentää.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti