
Ministeri Rehula on jälleen nostanut esille terveydenhuollon kustannusten siirtämisen kunnilta Kelalle. Kekustelua terveydenhuollon rahoituksesta on syytä käydä, mutta valtiollinen malli tarkoittaisi käytännössä kunnallisen itsehallinnon romuttumista.
Terveydenhuollon järjestämisvastuu on kunnilla. Näin sen pitää mielestäni olla jatkossakin. Järjestämisvastuun ja rahoituksen on kuljettava käsi kädessä. rahoituksen ja vastuun hajauttaminen eri tahoille johtaa pahimmillaan osaoptimointiin, jossa järjestäjä suunnittelee ja järjestää palveluita, joihin rahoittajalla ei ole varaa tai halukkuutta.
Terveydenhuoltopalvelut ovat keskeisimpiä kunnallisia palveluita. Erityisesti perustervedenhuollon palvelut tulee suunnitella ja järjestää lähellä ihmisiä. Kunnallisten palveluiden etuna on ehdottomasti paikallisen väestön tuntemus ja paikallisten tarpeiden huomiointi. Erilaisissa kunnissa tarvitaan erilaisia palveluita.
Keskustelu terveydenhuollon rahoituksesta on tervetullutta ja sitä tulee jatkaa. Rahoituksen ja päätösvallan tulee kuitenkin olla kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Kannatan peruspalveluiden pitämistä kunnallisina jatkossakin. Tilanne, jossa valtio sanelisi nykyistäkin tiukemmat ehdot palveluille lainsäädännöllä, mutta toisaalta ei ole lisäämässä kuntien rahoituspohjaa olisi kestämätön.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti