keskiviikko, 23. kesäkuuta 2010

Ryhmäpuheeni vuoden 2009 tilinpäätöksestä ja arviointikertomuksesta kaupunginvaltuustossa 23.6.2010


Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut - Ärade ordförande, bästa fullmäktige,

Talouslama iski pahasti myös Helsingin talouteen.

Erityisen huolestuttavana Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää verotulojen vähentymistä vuoteen 2008 verrattuna. Helsingin kaupungin verotulot jäivät selvästi talousarviosta ja olivat 0,4 prosenttia vuoden 2008 tasoa alempana. On selvää, että verotulokehitys ei ole myönteinen tänäkään vuonna.

Vuoden 2002 yhteisöverouudistuksen jälkeen verotulot eivät ole hyvinäkään vuosina riittäneet peruspalvelujen nettokustannusten rahoittamiseen. Edes nopea nousu lamasta ei lisää verotuloja niin paljon, että se olisi ratkaisu kaupungin talouden kohentamiseen, siinäkään tapauksessa, että veroprosenttia korotettaisiin.

Tulojen laskun lisäksi merkittävän haasteen kaupungin talouden kokonaistilanteelle aiheuttaa toimintamenojen kasvu, jota ei Helsingissä saatu viime vuonna hillittyä. Toimintamenojen kasvu vuonna 2009 oli toki hieman vuotta 2008 alhaisempi, mutta kasvu oli edelleen 6,5 prosenttia! Tällaiseen meillä ei ole varaa!

Pidämme hyvänä sitä, että näinä taloudellisesti kovina aikoina Helsinki on pitänyt investointinsa korkealla tasolla. Investoinneilla on ollut vahva elvyttävä vaikutus. Investoinneillaan kaupunki on luonut edellytyksiä talouskasvulle ja työllisyydelle, mutta on selvää, että jatkossa investointeja on tarkasteltava kriittisesti.

On myös syytä muistaa, että investoinnit ovat pääosin perustuneet lainanottoon. Kaupunki ei voi velkaantua loputtomiin.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Ilman Helsingin Energiaa olisimme pulassa.

Tarkastuslautakunta kiinnittää oivallisesti huomiota talouden kehityksen epätoivottavaan suuntaan ja toteaa, että "talouden tasapainon saavuttaminen edellyttää voimakkaita toimia lisätulojen hankkimiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi". Tarkastuslautakunta toteaa myös, että "edellisten vuosien tapaan kaupungin talous on merkittävästi riippuvainen Helsingin Energian tuloksesta."

Helsingin Energiasta on tuloutettu 2000-luvulla yhteensä 1,2 miljardia euroa kaupungin omaan pääomaan. Meidän on varauduttava Helsingin Energian mahdolliseen yhtiöittämiseen lähivuosina. Se tulee väistämättä vähentämään tuloutettavissa olevan rahan määrää.

Meidän on saatava peruspalveluiden rahoitus vakaammalle pohjalle. Kaupungin talous ei voi olla riippuvainen liiketoiminnan ylimääräisistä tuloutuksista, joiden tulevaisuus on epävarmuuden peitossa!

Verotulot ovat Helsingin tärkein tulonlähde. Tarkastuslautakunta nostaa esille huolestuttavan seikan: verotulojen kasvu on ollut Helsingissä hitaampaa muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna.

Verotulopohjaa on vahvistettava. Työpaikkojen määrää on lisättävä. Kuten tarkastuslautakunta toteaa, Helsingin elinkeinostrategia on avainasemassa yrityskannan kasvattamisessa.

Muuttoliikkeen myötä suurempituloisemmat, koulutetut henkilöt ja perheet muuttavat kaupungista pois, kun taas tulomuuttajat ovat opiskelijoita, työttömiä tai uransa alkuvaiheessa olevia nuoria. Kasvava ikääntyneiden määrä suhteessa työssäkäyvään väestöön alentaa tuloveropohjaa.

Helsingin on pystyttävä tulevaisuudessa pitämään asukkainaan hyviä veronmaksajia. Meidän on panostettava kohtuuhintaisiin, laadukkaisiin ja monimuotoisiin asumisvaihtoehtoihin.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Hallintokuntien rajat ylittävä toiminta on kaupungissa edelleen vähäistä, vaikka sitä on poliitikkojen suulla vaadittu lisättäväksi jo vuosien ajan.

Kaupungin kokonaisedun näkökulma hämärtyy usein vahvojen ja itsenäisten toimintasektoreiden tehdessä omia päätöksiään. Meidän pitää kyetä murtamaan vahvoihin pystysektoreihin perustuva hallintorakenne, -kulttuuri ja toimintatavat.

Kaupungin tilojen käytössä on tehostamisen varaa ja tarkastuslautakunta kehottaakin oivallisesti laatimaan kaupunkitasoisen toimitilastrategian ja tilojen hallintajärjestelmän. Myös tilojen yhteiskäyttöä on lisättävä.

Tuottavuuden parantaminen kaikissa hallintokunnissa on tärkeää. Nyt on rohkeasti tehtävä rakenteellisia uudistuksia.

Sosiaali- ja terveystoimi jäi jälleen kerran tavoitteistaan selvästi. Sosiaali- ja terveystoimen menot ylittyivät 76,9 miljoonaa euroa! Terveystoimen menoylitys johtui HUSista. Sosiaaliviraston käyttömenot ylittyivät 61,2 miljoonaa euroa. Hurjia lukuja! Sosiaalitoimen menokasvu on kerrassaan huolestuttavaa.

Koko kaupungin henkilöstömäärä kasvoi suhteessa edellisvuoteen - käsittämättömästi - noin 1000 henkilöllä. Henkilöstön määrä kasvoi eniten sosiaali- ja terveystoimessa. Sosiaali- ja terveystoimen henkilöstömäärä lisääntyi 777 henkilöllä, josta sosiaaliviraston osuus oli 496 henkilöä.

Henkilöstömäärän lisääntyminen ei voi jatkua jo siitä yksinkertaisesta syystä, että tulevaisuudessa, huoltosuhteen heiketessä, meillä ei ole käsipareja tekemään kaikkea työtä! Nyt on edettävä ajatuksista tekoihin: Miten saamme saman työn tehtyä vähemmällä henkilöstömäärällä resurssien vähetessä?

Hallintoon ei sosiaali- ja terveystoimessa ole yksinkertaisesti varaa palkata ketään. Palkataan ainakin mieluummin tekijöitä kuin hallinto- ja suunnitteluvirkamiehiä! Tehokkuutta on joka tapauksessa parannettava.

Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa muistuttaa, että palvelut voidaan tuottaa muutenkin kuin omana tuotantona. Juuri tänään julkaistun Valviran valtakunnallisen vanhustenhoitoa koskevan selvityksen mukaan yksityiset vanhustenhuollon yksiköt toimivat paremmin kuin julkisen puolen yksiköt.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa kiittää tarkastuslautakuntaa erinomaisesta työstä.
Arviointikertomus kertoo selkeästi tilanteen, jossa kaupunkimme on: kaupunkimme taloudellinen tila ei ole hyvä.

Kiitos myös erinomaiselle henkilöstölle, joka tekee valtavasti töitä!

Hallintokuntien itselleen asettamat tavoitteet toteutuivat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Pohtikaamme, ovatko tavoitteet olleet liian helppoja.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut - Ärade ordförande, bästa fullmäktige,

Kokoomuksen valtuustoryhmä kannattaa tilinpäätöksen ja arviointikertomuksen hyväksymistä sekä vastuuvapauden myöntämistä. Samalla haluamme toivottaa koko kaupungin henkilöstölle hyvää kesää!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti