
Demareiden puoluekokous viikonloppuna on saanut runsaasti mediahuomioita. Jungner näyttää varastaneen shown. Hyvä niin, sillä herra Jungnerilla on tärkeää asiaa. Suomen talous huolettaa uutta puoluesihteeriä. Hän on moittinut hallitusta muun muassa siitä, että kasvavalle velkataakalle ei ole tehty mitään. Talous on Jungnerin mukaan pahassa kriisissä. Todellakin! Olen samaa mieltä. Totuus hallituksen osuudesta tilanteen hallintaan on kuitenkin se, että hallitus on tehnyt kaikkensa velkataakan kasvun hillitsemiseksi ja oppositio, demarit etunenässä, on keskittynyt hallituksen arvosteluun ja työn häiritsemiseen.
Olen huojentunut siitä, että vihdoinkin myös demareissa ymmärretään Suomen taloudellinen tilanne. Viimeisen vuoden aikana olen toistuvasti saanut havaita, että emme ole sosiaalidemokraattien kanssa löytäneet yhteisymmärrystä talouden tilasta. Demareiden mielestä Helsingissä ei ole taloudellista ongelmaa, eikä mitään säästöjä pidä tehdä! Sen sijaan heidän mielestään meillä on varaa lisätä kustannuksia monilla eri sektoreilla. Demareiden jarrutuksesta johtuen emme ole päässeet kunnolla pureutumaan Helsingin paisuviin kustannuksiin ja velkataakan kasvaminen onkin yksi ongelmistamme.
Hyvä Mikael Jungner: Olet ymmärtänyt, että taloutemme on vaikeuksissa. Hyvä! Kerro se myös helsinkiläisille tovereillesi!
Laura Räty
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kaupunginhallituksen jäsen
laura.raty@helsinki.fi
www.lauraraty.net
0 kommenttia:
Lähetä kommentti