maanantai, 17. toukokuuta 2010

Senaatintori menee liian halvalla!


Yleisten töiden lautakunta käsittelee huomenna esitystä, jonka mukaan Senaatintorilla järjestettäisiin kesällä yksityisen järjestämä maksullinen konsertti. Hyvä! Kulttuuria ja tapahtumia keskelle kaupunkia. Tervetuloa!

Lautakunnalle esitetään, että vuokra senaatintorista kolmen vuorokauden ajalta olisi vaivaiset 7400 euroa. Järjetöntä!

Senaatintori on tämän kaupungin paraatipaikka. On upeaa, että senaatintorin alue elävöityy. Me emme tarvitse kuolleita toreja tai aukioita, joissa parveilevat ainoastaan pulut ja muutama hassu turisti. Senaatintorille saa tuoda tapahtumia ja tapahtumat saavat kernaasti olla myös yksityisten firmojen järjestämiä. Kaupungin pitää kuitenkin tuntea arvonsa. Ei paraatipaikkoja vuokrata polkuhintaan. Senaatintori paikkana tuo tapahtumalle lisäarvoa ja sitä kautta firmalle varmasti lisätuloja. Kaupunki vuokranantajana saa myös hyötyä tapahtumasta. Kunnon hinta senaatintorille voisi olla vaikkapa 10 000-15 000 euroa / vuorokausi. Tämän lisäksi erikseen voitaisiin hinnoitella esimerkiksi katujen sulkeminen ja muut mahdolliset
kaupunkilaisille koituvat haitat.

Tervetuloa tapahtumat ja elämä Senaatintorille ja muihin kaupungin arvokohteisiin!


Laura Räty
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Kaupunginhallituksen jäsen
laura.raty@helsinki.fi
www.lauraraty.net

2 kommenttia:

  1. No, Marimekko on saanut Espan käyttöönsä paljon halvemmalla. Muistaakseni hinta on ollut sen "ei-kaupalliselle" muotinäytökselle sama kuin jonkun järjestön tapahtumalle. Rautatientori annettiin myös aivan pikkuhiluilla johonkin formula-ajoon pari vuotta sitten. Vihreät on näitä nostaneet aiemmin lautakunnissa esille, mutta ilman vastakaikua.
    Tuo Senaatintorin hinta on näihin muihin verrattuna todella korkea.

    VastaaPoista
  2. No, eikö tuo 10-15k olisi myös vähän veteen piirretty viiva, niin kuin se 7.4k mikä nyt päätettiin pyytää?

    Paras olisi tietysti että nuo luvat huutokaupattaisiin kaikille haluajille, tällöin saataisiin juuri oikea hinta..

    VastaaPoista