
Tänään keskiviikkona kaupunginvaltuuston suurimmaksi asiaksi muodostui aloite numero 30 "kasvisruokapäivä kouluihin".
Kannatan viikoittaisen kasvisruokapäivän käyttöönottamista Helsingin kouluissa. Perustelen näkemystäni muutamalla yksinkertaisella asialla. Kasvisruoka on terveellistä ja on hyvä, että koululaiset oppivat sitä syömään. Kasvisruoka on usein ekologisempaa, kuin liharuoka ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi kasvisten käyttöä ruuassa tulisi lisätä. Lisäksi kasvisruoka on hyvää, enkä oikein voi ymmärtää, mitä haittaa sen syömisestä kerran viikoissa voisi kenellekään olla.
Tyrmistyttävintä asian käsittelyssä on sen saama painoarvo. Vaikka itse pidänkin asiaa tärkeänä, en kuitenkaan ymmärrä, miten valtuusto keskustelee asiasta tuntikausia. Olen kuvitellut, että valtuuston rooli olisi ohjata kaupunkia suurilla strategisilla linjoilla, eikä niinkään puuttua kaikenlaisiin pikkuasioihin. Tämä asia olisi voitu varsin hyvin hoitaa Palmian ja opetusviraston yhteistyönä aivan normaalin päiväjärjestyksen mukaisesti. Näin olisimme säästäneet paljon aikaa ja veronmaksajien rahaa!
Miksi kannatit päätöksen tekemistä, kun lopussa kerrot miten se olisi pitänyt tehdä. Minusta tämä asia olisi nimenomaan pitänyt hoitaa viraston ja Palmian yhteistyönä.
VastaaPoistaOlen opettaja ja minulle se ei ole vähäpätöinen, koska se koskettaa minua henkilökohtaisesti. Meillä on nykyään kasvisvaihtoehto joka aterialla. Lisäksi koulussa on kolmena viikkona neljästä kasvisruokapäivä vaihtoehdolla. Valtuusto päätti, että nyt sitä vaihtoehtoa ei enää tarjota. Minun työpaikkaruokailuni heikkenee hieman - tunteen tasolla merkittävästi.
Työssäni olen huomannut, että pakko on varsin huono opettaja - erityisesti ruokailuissa. Luulen, että nyt tehty ratkaisu ei tule lisäämään kasvisruuan suosiota tai terveellisiä elämäntapoja - päinvastoin, Palmian ja opetusviraston työ tällä saralla tulee vaikeutumaan.
Kokoomus on samanlainen vihreän ideologian tuputtaja kuin kaikki muutkin nykyiset valtapuolueet. Eikö olisi parasta antaa ihmisten itse päättää, syövätkö lihaa vai kasviksia. Pitäisikö kasvissyöjätkin pakottaa syömään lihaa?
VastaaPoistaSuomesta puuttuu valitettavasti kokonaan yksilönvapauksia ja valinnanvapautta ajava liberaali oikeistopuolue. Sellaista puoluetta minä haluaisin kannattaa. Kokoomukselle en tule tukeani enää antamaan.
Kirjoitin tästä aiheesta blogimerkinnän ja siteerasin siinä tätä sinun blogimerkintääsi.
VastaaPoista